Kahvi taiteilijan kanssa

Kahvin ja tuoreen maalin tuoksu toivottaa minut tervetulleeksi Maaria Märkälän ateljööriin. Kahden suuren ikkunan läpi tulevat auringonsäteet lämmittivät hänen uutta maalaussarjansa odottaen hiljaa niiden näyttelyä Galleria Katariinassa 21. kesäkuuta.

Märkälän tuleva yksityisnäyttely heijastaa muutosta keskeisenä hetkenä, kun vanha maailmanjärjestys loppuu ja uusi on pakko alkaa. Hänen apokalyptisten maalauksensa aiheet herättävät kysymyksiä sosiaalisista ja poliittisista kysymyksistä, kuten pakolaiskriisistä, epätasa-arvoisuudesta ja varallisuuden jakautumisesta sekä ilmastonmuutoksesta ja ympäristönäkökohdista.

Kuinka päätitte käsitellä näitä kysymyksiä uusilla teossarjoillasi?

Niin paljon muuttuu nykymaailmassa. Eurooppalainen pakolaiskriisi, pilaantuminen, ympäristökysymykset, vesien kuivuminen – herättävät kysymyksiä siitä, kuka todella omistaa planeetan, jolla on oikeus omaisuuteen, mikä on tasa-arvo – olemmeko me kaikki tasa-arvoisia? Tämän uuden sarjan kautta halusin aloittaa avoimen keskustelun näistä aiheista.

Miksi “Apokalyptiset maalaukset” sarjan otsikkona?

Otsikko viittaa kaikkeen, mitä saamme joukkotiedotusvälineiden kautta – uutisia sodista ja konflikteista, luonnonkatastrofeista, se on kaikki hyvin synkää ja huolestuttavaa. Se näyttää maailman lopulta.

Kun mietit sotavyöhykkeitä, konflikteja ja tämän seurauksena siirtymään joutuneita ihmisiä, millaisia ​​vaikutuksia luulette pakolaisvirralla olleen suomalaisille?

Luulen, että monet täällä ihmiset pitivät sitä maailman lopuna, koska asiat muuttuvat ja niitä on muutettava edelleen uusien tulokkaiden mukauttamiseksi. Jotta tämä tapahtuisi, on oltava paljon hyväksyntää, eikä ihmisiä ole valmistautunut tähän muutokseen. Monet suomalaiset pelkäävät ja taistelevat menettääkseen mitä heillä on, he eivät todellakaan halua jakaa ja muuttaa.

Luuletko yleisen tunteen parantuneen viime kuukausina?

Rehellisesti sanottuna inhoan keskustelua niin paljon, etten halua seurata sitä, en ole osa sitä. En usko, että se todella paranee, ja tietysti nykyinen työpaikkojen puute ei myöskään auta keskustelua siirtymään positiivisempaan suuntaan.

Kun tapasimme viimeisen kerran, mainitsit, että haluat näyttää suomalaisille, että tilanne ei ole niin paha kuin he luulevat olevansa.

Kyllä, koska en usko, että se on niin paha kuin ihmiset ymmärtävät sen. Vaikka joillekin tilanne on kuin “maailmanloppu”, on olemassa muutoksia, jotka voidaan tehdä uusien tulokkaiden integroimiseksi, ja mielestäni meidän pitäisi olla avoimia ja löytää ratkaisuja tämän tekemiseen oikealla tavalla.

Halusin näyttää, että myös maailman loppu on kaunis, koska se luo tai kasvaa aina jotain muuta. Kaikkien ihmisten elämässä on “maailmanpäitä”, hetkiä, jolloin yksi vaihe päättyy ja jättää miettimään mitä seuraavaksi. Monella tapaa kuin olemme nyt siinä vaiheessa, kysymys on, kuinka viedämme tätä eteenpäin.

 Keskustelun avaamiseksi olet kutsunut pari vierasta näyttelyn avaamiseen

Kyllä, haluaisin sen olevan erilainen kuin tyypillinen näyttelyn avaus, jossa ihmiset tulevat katsomaan teoksia ja taiteilija on läsnä. Joten kutsuin kolme vierasta, jotka puhuvat teoksistani aiheista omasta ammatillisesta näkökulmastaan. Yksi vieraista on Tarja Cronberg, joka on Suomen Vihreän Liigan poliitikko ja toimi Suomen työministerinä vuosina 2007–2009. Hän oli Euroopan parlamentissa vuosina 2011–2014, missä hän johti suhteita Iraniin. Suuri osa hänen viimeaikaisesta työstään on keskittynyt rauhaan ja turvallisuuteen. Hän työskenteli myös Venäjällä ja Yhdysvalloissa tutkiessaan sotilasalan muuttumista siviilikäyttöön. Toinen vieraana on Ari Aaltonen, joka kertoi ensimmäisenä, että tulevaisuudessa kaiken työn tekee vain 10% maailman väestöstä. Jos kaikille ei ole tarpeeksi työpaikkoja – entä sitten? Kuinka voimme päästä tästä vaihe vaiheelta -lähestymistavalla? Haluan avata vakavan keskustelun näistä aiheista. Myös Otso Kantokorpi osallistuu keskusteluun ja hän voi johtaa johtoa siinä tapauksessa, että olen liian hermostunut avaamisen takia (nauraa). Otso suhtautuu myös erittäin kriittisesti ja analyyttisesti ”maailmanpäähän” ja mitä tämä tarkoittaa.

Monissa uusissa maalauksissasi on musta hallitseva väri. Mikä on oma vastuu lopputulokseen? Onko tilaa toivolle?

On vaikea sanoa. Olen aina ollut optimistinen ja mielestäni on tärkeää olla avoin. Pimeistä väreistä huolimatta valo on tärkein elementti maalauksissani. Aina on valoa.

Suuri osa työstäsi koostuu maisemamaalauksista. Monet rajaavat abstraktia tai voivat olla täysin abstrakteja. Pidätkö alkuperäiset tilannekuvasi mielessäsi, kun aloitat maalaamisen?

Otan usein pitkiä pyöräretkiä ja tarkkailen luontoa – auringonlaskuja, vuodenaikojen muutoksia, luonto on joskus niin uskomatonta. Näen jotain ja sitten haluan maalata sen. Mutta sitten kun aloitan, maali johtaa ja annan sen johtaa. Maisema muuttuu maalilla. Kun se ei ole sitä, mitä halusin, yritän koskettaa uudelleen ja tehdä sen paremmin, tai on silloin, kun olen tyytyväinen lopputulokseen. On tärkeää olla avoin ja antaa sen virtata.

Kuinka luonto- ja mielenmaisema liittyvät teoksiinne? Onko mahdollisia tulkintoja?

En halua tulkita omia sanojani. Pidän siitä, kun ihmiset löytävät omat tunteensa ja tulkitsevat teoksiani omasta näkökulmastaan. Teoksissani on paljon avoimuutta ja vapaata tunnetta, jokainen voi ottaa mitä he liittyvät.

Joissakin aikaisemmissa näyttelyissään maisemat siirtyivät kehyksen ulkopuolelle toiseen kankaaseen tai jopa useaan ylimääräiseen kankaaseen. Miksi tämä näyttövalinta?

Joskus tapahtuu, että yksi kangas on yksinkertaisesti liian pieni, se tarvitsee enemmän tilaa, jotta voin suorittaa sen. Muina aikoina lisäkangas kehittää niin paljon, että siitä tulee itsenäinen maalaus.

Vaikka uuden maalaussarjanne koskettaa suurempia aiheita, muutamalla teoksella on henkilökohtaisempi tarina.

Ajattelin nimetä kaksi teoksestani ”Älä tee tyttäriäni itkemään”. Molemmat tyttäreni ovat olleet suhteissa muiden kulttuurien miesten kanssa. Yksi tyttäreni aviomiehistä on kotoisin Gambiasta ja hän palaa usein kotiin Ramadanille, koska hänen on vaikea pitää sitä täällä kesällä. Hän ei voi syödä tai juoda mitään päiväsaikaan, ja kesäpäivät ovat Suomessa erittäin pitkiä. Kun hän on poissa, minun on vaikea ajatella, että tyttäreni on yksin. Maalauksen nimi heijastaa kahden kumppanin välistä etäisyyttä ja vaikeutta olla toisistaan ​​niin pitkään.

 Jos puhumme miehistä ja naisista taidemaailmassa – mitä mieltä olette sukupuolten tasa-arvosta nykyään suomalaisessa taiteessa?

Uskon, että aiheesta ei ole riittävästi keskustelua. Tiedotusvälineissä oli äskettäin kerrottu, että 25% museoiden näyttelyistä kuuluu naistaiteilijoille. Samanaikaisesti yli 50% naistaiteilijoista työskentelee verrattuna alempiin prosentteihin miestaiteilijoista. Voitaisiin tehdä enemmän tasapainon luomiseksi museoiden teoksille. On myös mielenkiintoista huomata, että monissa tapauksissa naisia, jotka ovat taiteilijoita, kutsutaan aina ”naistaiteilijoiksi”, kun taas miehiä vain “taiteilijoita”. Oman kokemukseni perusteella joku sanoi kerran maalauksistani, että on fantastista, että nainen on tehnyt ne. En tiedä, viittasivatko ne kankaani kokoani vai jotain muuta. En ole ainoa, Camilla Vuorenmaa sai äskettäin samanlaisen kommentin.

Mitä muita näyttelyitä suunnittelet tänä vuonna, lukuun ottamatta tulevaa näyttelyäsi Galleria Katariinassa, missä muualla voimme nähdä teoksesi?

Jotkut teoksistani ovat nyt esillä Galleria Foggan ryhmänäyttelyssä ”Taivaassa” Helsingissä 2. kesäkuuta asti. Minulla on tällä hetkellä yksityisnäyttely Instituto Iberoamericano de Finlandiassa Madridissa. Näyttely on nimeltään ”On niin monia tapoja suudella maata” ja se on edelleen voimassa 2. kesäkuuta asti. Olen myös mukana Skandinavian Meetingpoint -näyttelyssä nimeltä ”Fresh Legs”, joka avataan 1. kesäkuuta galleriassa Heike Arndt Berliinissä. Esittelen siellä sarjan mustavalkoisia piirroksia, jotka perustuvat mieheni ja minä selfieihin eri matkoiltamme. Muut piirustukset ovat osa ryhmänäyttelyä Virossa, Viljandissa järjestettävällä vuosittaisella festivaalilla, jossa eri taiteilijoiden teokset yhdistetään palapelinä. Ryhmänäyttely on nimeltään ”Kaikki yhdessä”.